user_mobilelogo

VENYTTELYOHJEITA

Venyttely on lihasten pituuden lisäämistä erilaisten liikkeiden avulla. Päivittäinen venyttely on tärkeä osa lihashuoltoa. Se lisää lihaksiston kimmoisuutta ja nivelten liikkuvuutta sekä parantaa ennaltaehkäisevästi koko kehon palautumiskykyä.
 
Liikunta kiristää lihaksia. Kun lihas on kireä, se on kovan ja kimmottoman tuntuinen. Sen elastisuus ja loppujousto ovat heikentyneet tai kadonneet. Kiristynyt lihas palautuu hitaammin ja on alttiimpi loukkaantumisille ja rasitusvammoille. Suoritusten liikeradat lyhenevät ja liikekaavat muuttuvat. Venyttelyllä estetään lihasten kiristyminen ja vaikutetaan lihaksen sisäiseen aineenvaihduntaan ja rentouteen.

Venyttely myös tehostaa hieronnan vaikutusta. Usein hieronnan yhteydessä teen asiakkaille sekä passiivisia venytyksiä (asiakas rentona) että vastustettuja venyttelyjä (sekä minä että asiakas osallistuvat venytykseen). Tällä tavoin saan tekemääni hierontaan lisätehoa. Myös muutamia tunteja hieronnan jälkeen on vielä hyvä venytellä itsenäisesti.

 


ALASELKÄ | KAULA & NISKA | YLÄSELKÄ | RINTA | REIDET | POHKEET | KÄSIVARRET